Pitkä aika kun viimeksi kirjoittelin tästä remontista, taisi olla jo elokuun 2018 puolella. Tätä kun hiljalleen tekee ja yrittää pitää asunnon asuttavassa kunnossa niin aikaa menee. Moni työvaihde tarvii oman aikansa varsinkin tasoitus ja maalaus.

Päivitellään nyt hieman sitten tilannetta. Makuuhuoneen osalta ollaan jo melkein loppusuoralla, käytävällä hieman vielä tekemistä, kodinhoitohuoneen puolella hieman enemmänkin joka on toisaalta tarkoitus hoitaa valmiiksi vasta kesän tullen.

Seinärungot tehtiin suoraan laatan päälle pienen konsultoinnin jälkeen. Alajuoksu rakennusliimalla kiinni, ihan vanhan seinän vierestä ulkalsi ampua kiinni laattaan ettei lämmityskaapeli vioitu. Runko tuli tehtyä sahatavarasta eli ’kakkosnelosesta’ kuten kaikki muutkin seinärungot talossa. Ei viitsinyt alkaa hienostelemaan mitallistetun tavaran kanssa, kun vanhat seinät heittää kuitenkin johonkin suuntaan.

 

Takan aukon kohtaan tein pientä puurunkoa jotta kipsilevyt saa siitäkin kiinni, ettei jäisi liikaa ilmaa kiinnitysten väliin. Samalla aukon paikka eristettiin villalla. Muuten kipsilevy kiinnitettiin vain tiilien päälle suoraan lyöntiruuveilla.

 

Aiemmassa postauksessa kerroin maalanneeni vanhan kipsilevyseinän joka oli aiemmin tapetoitu ja tasoitettu. Maalasin silloin nähdäkseni oliko pinta kuinka heikko ja liian heikkohan se oli, tasoitus olisi ollut paljon kovempi homma kuin levyjen vaihtaminen. Hain sitten lisää levyjä ja vaihdoin uudet levyt seinälle.

 

Seinät makkarin ja käytävän puolella on saaneet levyjä, tasoitetta ja maalia päälle. Kyllä homma koko ajan valmiinmalta näyttää, toki paljon vielä tekemistä. Moni kohta vaatii pientä näpräämistä, kun täysin uutta ei tehdä ja vanhojen rakenteiden kanssa täytyy elää ja tulla toimeen.

Käytävän kohdille löysin vanhaa, muualla talossa käytettyä laminaattia vielä tarpeeksi jolloin ei tarvinnut erilaista laittaa tai vaihtaa vielä koko talon lattioita, eli huomattava säästö budjetissa.

 

Kodinhoitohuoneen vanha oviseinäkin lähti ja kodinhoitohuone laajeni. Lattiatasot sekä lattiat on erilaiset nyt tässä vanhassa takkahuoneen osassa (etualalla) sekä kodinhoitohuoneen puolella. Tähän pitää vielä keksiä jotain, vanhaa takkahuoneen laattaa on varastossa useampi paketti, että jos sillä vaikka saisi lattiaeron korjattua.

 

Tehosteseinä tuli eräällä rosa-sävyllä maalattua (ei mitään hajua enää mikä se oli). Vaikkakin mielipidettäni tehosteseinän paikasta hieman epäiltiin niin siihen oltiin kuitenkin lopputuloksen kanssa tyytyväisiä. Tehosteseinä on oviseinän vastakkainen seinä jolle ei tule isoja huonekaluja, eli kun huoneen ovi on auki ja kävelet käytävällä niin näet tehosteseinän, samoin tein aiemmin toiseen lastenhuoneeseen.

Kattopaneeliakin on laitettu vanhan katon päälle, mutta ne puretaan pois ja laitetaan täysin valkoinen paneeli. Tuota paneelia oli jäänyt varastoon ja ajattelin sen tuohon käyttää, mutta soti liikaa lattian sekä seinien kanssa.

 

Valmista tuli heinäkuun 2019 alussa ja tavaroita alettiin kantamaan sisälle aikalailla samantien, kuun lopussa kun täytyi toinen asunto olla tyhjä. Kaikki tavarat saatiin siirrettyä ja asunto siivottua määräpäivään mennessä. Osa tavaroista on säilössä autotallissa niiden hakiessa oikeaa paikkaa.

 

Pohjapiirustuksista näkee vielä miten pohja muuttui makuuhuoneen (ja muutaman aiemman remontin vuoksi). Eli nyt rakennettu huone on MH3. Pohjasta sen verran, että vaatehuone on tehty vuonna 2014 (ja korjattu 2019, siitä oma teksti tulossa), työhuone autotallin puolella on valmistunut 2019 (tästäkin oma teksti tulossa).