Kirjoitettu 20.6.2018 ja kertoo tuon päivän tilaan elämässäni. Tätä sivua ei päivitetä tai muokata.
Pieni kurkistus menneisyyteen ja mistä tämä blogi on ideansa saanut. Ihan en synnytyssalista asti kuitenkaan lähde omaa elämääni perkaamaan, sieltä tuskin tulee mitään sellaista mikä tätä ajatusta avaisi.
Lyhyesti. Puukkopitäjästä eli Kauhavalta lähtöisin, Seinäjoen kautta Ilmajoelle. Poikani ovat syntyneet 2012 ja 2015, taloudessa asuu lisäksi kaksi kissaa sekä koira. Syksyllä 2017 jatkoimme avioliitosta eri teille. Se siitä.
Vuosien varrella on tullut tehtyä kaikenlaista, perämoottorin korjauksista täytekakkuihin ja kaikkea siltä väliltä. Aina on joku muistanut sanoa, varsinkin kakkujen ja ruokien kohdalla että olen ihan väärällä alalla. Olen tehnyt siis aika pitkälti erilaisia myyntihommia vaikkakin koulutukseltani ole tietotekniikan insinööri. Anyway, joku aina myös muistaa jankata sitä, että perusta blogi. Njää, en mä jaksa, ja niin se on jäänyt aina perustamatta. Nyt kuitenkin päätin repäistä ja blogin perustaa, täysin riippumattoman, vain omiin mieltymyksiin ja ajatuksiin perustuvan.
Nyt kun aika on toinen, elämänarvot taas puntarilla sekä uudella suunnalla. Ehkä blogin kirjoittaminen on sitten eräänlaista terapiaa ja saan ainakin kertoa asiat joista itse kiinnostun, öljystä kakkuihin ja sieltä seinätasoitteeseen. Ihan sama kuinka moni lukee, kunhan teksti on julkista niin sillä on jokin arvo, iso arvo minulle itselleni. Pöytälaatikkoon kirjoitettu teksti ei toimi kohdallani, koska tiedän että se on siellä pöytälaatikossa ja sinne se hukkuu kaiken muun roskan mukaan.
Nykyään asustan Ilmajoella omakotitalossa. Talossa on minun oma noin 60m2 leikkikenttä eli autotalli, niin ja onhan siellä muutama muukin huone, esim. olohuone ja pari makuuhuonetta, ruokailuhuone, keittiö, takkahuone ja niin edelleen. Tämä talo on myös se jota pojat kodiksi kutsuvat ja onhan se heidän koti, ollut heidän syntymästään asti. Tämän tunnearvon takia halusin säilyttää talon pojille kotina ja maksoin siitä jokseenkin kipeän hinnan, mutta se oli sen arvoista. Halvemmaksi olisi tullut talon myynti ja toisen asunnon hankkiminen.
Taloa olen vuosien saatossa remontoinut ja remontointi jatkuu edelleen. Kehitystä on remonttitaidoissa tullut huomattavasti, osittain myös sen vuoksi että hyppäsin keltanokkana remonttitöihin pienen yrityksen palvelukseen puoleksi vuodeksi vuonna 2010 (se ura kuitenkin päättyi siirtyessäni toisiin takaisin myyntitöihin). Tekeminen omakotitalossa ei lopu koskaan jos itse tekee, kun on remontoinut koko talon niin saa aloittaa taas toisesta päästä uudestaan.
Ja sitten loppulause, tai ainakin jotain sinne päin. Kaikki blogissa olevat tekstit ovat vastapainoa työlle. Se kaikki ihan erilainen tekeminen vapaa-ajalla on rauhoittavaa ja rentouttavaa vaikka sitä välillä olisikin taakaksi asti.
Kiinnostukaa ja nauttikaa teksteistä jos se siltä tuntuu, moittikaa tekstejä jos siihen tunnette tarvetta, kritisoikaa tekstejä jos huomaatte jotain mikä antaa siihen aihetta. Otan kaikki palautteet innolla vastaan. Rock rock!