Esipuhe

Tuossa kun viimeisin siitetty lapsi syntyi 13.5.2020, oli jo ollut mielessä sen jälkeen käydä operaatiossa poikkasemassa putket, eli Petja Walter jää viimeiseksi lapseksi. Onhan tässä jo aika täsmällisesti siitetty kolme poikaa ja plussien (puolison lapset) kanssa taloudessa on nyt 5 lasta, eli talo täynnä. Se operaatiopäivä koittaa tänään 26.11.2020 ja kirjoitin tämän tekstin ennen leikkausta, mutta julkiseksi tämä tuli samalla hetkellä, kun operaation varattu aika on eli 26.11.2020 klo 10:30. Faktoja en ole tarkistanut enkä niitä faktoina esitä vaan omina muistikuvina sekä kokemuksina. Kirjoitan vielä operaation jälkeen oman tekstin todellisista kokemuksista otsikolla ”Vasektomia osa 2: jälkipuhe”.

Vasektomia eli sterilisaatio

Puolison kanssa on ollut tästä puhetta ja itse olin heti valmis uhrautumaan, koska miesten sterilisaation on toimenpiteenä yksinkertaisempi. Ja toki miesten sterilisaatio on peruutettavissa helpommin kuin naisten, toki halpaa, helppoa ja varmaa ei sekään ole ja se täytyy tehdä yksityisen palvelun kautta. Muut ehkäisykeinot eivät olleet sopivia tai miellyttäviä niin tähän sitten päädyttiin, lisäksi tämä on suhteellisen varma ehkäisy varoajan jälkeen.

Hommahan lähtee käyntiin soitolla perhesuunnitteluun / neuvolaan. Sieltä varataan sitten aikaa neuvolaan jossa käydään läpi kriteerit lähetteelliseen sterilisaatioon sekä muut asiat jotka liittyvät sterilisaatioon. Lähetteellisen sterilisaatiotoimenpiteen omavastuuosuus on noin 137 euroa.

Neuvolassa lääkäri tarkistaa kriteerit eli ikä, lapsimäärä sekä muiden ehkäisykeinojen huono sopivuus sekä itselle että puolisolle. Lisäksi käydään läpi kaavake missä kysellään kaikenlaista terveyteen ja elämään liittyviä kysymyksiä, sekä monella eri tavalla muotoiltu kysymys että ”haluatko varmasti tehdä sterilisaation?” Tuli jopa pällitesti mieleen noista kysymysten asetteluista. Ja ne kriteerit:

  • Ikää piti olla 30 vuotta
  • Siitettyä lapsia muistaakseni vähintään 2 kappaletta
  • Muut ehkäisykeinot epäsopvia, myös puolison osalta

Operaatio

Operaatioon tehtiin omalla kohdallani neuvolasta lähete Seinäjoen keskussairaalaan jonne piti vielä pari terveysselvitystä täyttää (vakavat sairaudet, päihteiden käyttö yms.). Jono operaatioon saattaa kuulemma olla 6kk-12kk, koska toimenpide ei ole kiireellinen. Itse kävin neuvolassa 28.7.2020 josta lähete meni eteenpäin ja marraskuun alussa tuli aika operaatioon. Eli omalla kohdalla aika neuvolasta operaatioon oli aika tarkalleen 4kk, eli suhteellisen nopeasti asiat rullasivat. Operaatio tehdään Terveystalolla (jonne piti myös vielä tehdä oma terveysselvitys), mutta operaation suorittaa Seinäjoen keskussairaalan oma urologi.

Operaatiohan suhteellisen yksinkertainen: katkaistaan siemenjohtimet, ”Nips! Naps!” ja valmista. Operaatio tehdään paikallispuudutuksessa joten tiedän kun joku siellä vehkeitä sörkkii ja leikkelee kasseja auki ja kuulen ne kaikki ”Hups!” -kommentit. Osassa 2 kerron sit miten nämä mielikuvat kohtasivat todellisuuden.

Operaation jälkeen

Operaatiopäivä on sairauslomapäivä ja mahdollisesti myös 2 seuraavaa työpäivää, mutta oma operaatio osuu perjantaille eikä viikonloppuisin ole itselläni töitä. Joten sairauslomapäiviä ei tarvitse kuin sen yhden. Ja kuulemma noita sairauslomapäiviä tarvitsee, koska kävely ei ole kovin mukavaa kivespussien ollessa turvoksissa. Lisäksi on vältettävä raskaiden esineiden nostamista etteivät leikkaushaavat aukea.

Varoaika operaation jälkeen eli aika jonka aikana on käytettävä jotain ehkäisyä oli 3kk. Tänä aika siitinjohtimissa olevat siittiöt ovat varmasti poistuneet eikä sinne uusia enää tule kun johtimet on katkaistu.

Loppupuhe, osa 1

Tähän asti kaikki on muistikuvia lääkärin ja muiden asianomaisten puheista. Operaation jälkeiset asiat ovat myös niitä mitä minulle on kerrottu, niitä ei ole vielä koettu. Kirjoitan osan 2 operaation jälkeen jossa sitten kerron miltä operaatio tuntui ja miltä tuntuu jälkikäteen.

Ainut mitä tässä jännittää on se että paisunko niinkuin pullataikina kuten kissoilla ja koirilla saattaa käydä sterilisaation jälkeen. Ehkä jännitys on aiheellinen, ehkä ei, mutta nyt kun vaaka näyttää 97kg niin ei paljon enää voisi paino nousta.