Kun on tälläinen puuhastelija niin täytyy olla monta rautaa tulessa samaan aikaan, edes lapsen syntymä keväällä ei saanut kovin paljoa hidastamaan tahtia. Toki suurin osa on meidän kaikkien viihtyvyyden parantamiseksi, talon huoltoa ja arvon säilyttämistä varten ja niin edelleen. Moni projekti on odotellut useita vuosia (esim. murskekuorman tilaaminen ja levittäminen autopihaan), osa taas nopeita päätöksiä (kodinhoitohuone) kun materiaalit on saatu jotain kautta halvalla tai ilmaiseksi. Muitakin peiniä hommia toki tullut tehtyä, mutta nämä sellaisia joista jotain selvää näkyvää hyötyä asukeille tai kiinteistölle.

Eli seuraavat projektit pikakatsauksen alla:

  1. Sisäkaton panelointi
  2. Pihakeinu
  3. Kodinhoitohuone
  4. Suihkutilan silikonien vaihto
  5. Kasvihuone ja pyöräkatos
  6. Kelkkakatos
  7. Pihaportti
  8. Pihakatoksen maalaus
  9. Autopihan muuri
  10. Saunan katto
  11. Autopihan murske.

Sisäkaton panelointi

Syksyllä 2019 tuli aloitettua sisäkaton panelointi ja valmiiksi se tulikin vuoden loppuun. Listoitus toki antoi odottaa vielä kesälle 2020 ja nyt nekin valmiina. Toki listoitukseen vaikutti se että olohuoneen, ruokailutilan sekä keittiön seinät päätettiin maalata uusiksi (joku päähänpisto sekin) paneloinnin jälkeen joka oli kyllä tarpeen.

Pihakeinu

Keväällä tuli haettua pihakeinu pihaan. Tämä löytyi Facebookin kautta Roskalava Ilmajoki -ryhmästä. Kuvien perusteella katsoin ettei runkopuut yms ole kovin mätiä joten varasin ja noudin aika nopsaa kun sain vaan nostajat mukaan. Eihän se kovin paha ollutkaan, ainoat hieman mädät tai pehmeet oli ristituet ala nurkissa. Ne tuli vaihdettua lämpökäsiteltyyn terassilaudasta tehtyihin. Lisäksi kiskaisin pari kerrosta puuöljyä pintaa sekä tein ‘pöytätason’ toiselle sivustalle. Kattohuopa on hieman siinä ja siinä että täytyykö sille tehdä jotain, mutta kahtotaan sitä sitten kesällä 2021.

Kodinhoitohuone

Khh:n remppa on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa siitä lähtien kun tein takkahuoneesta makuuhuoneen sekä laajensin khh:n tilaa (linkki tähän postaukseen). Iina sitten bongasi alkukesästä jonkun antavan keittiökaapistot keittiöremontin alta pois Roskalava Seinäjoen seutu -ryhmässä, joten heti varaus ja noutamaan kun malli oli juuri sellainen millä saan tehtyä kaapistot kodinhoitohuoneeseen. Suunnitelman olin tehnyt jo vuosi aiemmin joten tiesin heti mitä tarvin ja näistä saa tarpeellisen kasattua.

Sisäkaton paneloin uusiksi, kun oli vain osittain paneloitu vanhan khh:n mukaisesti. Lattioiden tasoero piti korjata vanhan seinän kohdalta ja vanhaa takkahuoneen laattaa oli vielä jäljellä niin tein sillä. Tasoittelin vanhan khh:n pikkulaattojen päälle matalat kohdat ja poistin korkealle olevat laatat alta pois. Laatoitus oli itselle kokonaan uutta, mutta suhteellisen hyvin sekin onnistui, huomioiden se ettei pohja ollut todellakaan hyvä. Välitila sekä vanha takan hormiseinä saivat saneerauslaatilla rouheen pinnan. Tasoksi haluttiin massiivinen joten hommattiin 40mm liimapuulevy joka kovalakattiin kolmeen tai neljään kertaan.

Tämä remppa odottelee vielä seinien tasoitusta sekä maaleja seiniin ja tietty vielä listoitusta yms.

  

Suihkutilan silikonien vaihto

Suihkutilan silikoni saumat on näyttäny jo pitkän aikaa todella epäsiisteiltä ja pinta vedetty varmaan koivuhalolla kun on niin epäsiisti ollut. Nämä päätin ennen juhannusviikon lomareissua vetää uusiksi että kerkee hyvin kuivua kun ei tarvi käydä kotona suihkussa. Laattojen saumoille pitäisi vielä tehdä jotain, kun niitä ei putsaamalla enää meinaa siistiksi saada ja ei tuo kellertevä oikein miellytä silmää.

Kasvihuone ja pyöräkatos

Kaverilta saadut ikkunat ikkunaremontin jäljiltä odottivat muutaman vuoden talon nurkalla ja nyt kun on tullut haettua Facebookissa eri roskalavojen kautta puutavaraa yms. niin alkoi olemaan materiaaliakin rakentamiseen. Päätin sit tuohon talon eteläpuollela alkaa väsäämään kasvihuonetta, mutta tämäkin projekti kasvoi ja tein jatkon että saa pyöräkatoksen samaan syssyyn. Maalia ja valokatetta piti hakea mutta muuten nämäkin materliaalit on kierrättämällä hankittu. Hieman vajaa 100 euroa maksoi valokatteet ja maali sitten jotain, mutta sitäkin käytetty toisessa projektissa.

Vielä keskeneräinen kun on noita muitakin projekteja, mutta tämäkin viimeistellään 2021 keväällä. Eihän tuo vaadi kuin lopun laudoituksen kasvihuoneen osalta ja hieman maalia ikkunapuitteisiin.

Kelkkakatos

Kun materiaalia on pihassa ja autotalliin täytyy saada tilaa niin on kiva saada kalusto suojaan. Tämäkin piti aluksi olla vain alusta/terassi jonka päällä kelkkaa säilytän, mutta kasvoi kun materiaali oli pihassa, löytyi kattopeltiä, runkopuuta, lautaa verhoukseen yms.. Sitten tulikin hieman siistimpi katon ja naapurin varmaan tykkää kun sulautuu maisemaan hieman paremmin valkoisen värin vuoksi. Tähänkään ei paljon ole materiaali ostettu, ainoastaan maalia ja päätypellit kattoon eli noin 40 euroa kustannukset kaikkineen.

Pihaportti

Vanha, 2009 rakennettu väliaikanen portti sai väistyä tai joutui väistymään kun pit purkaa pihakeinun pihaan saamisen vuoksi. Päätin sitten että teen uuden portin. Piha on muutaman kuukauden ilman porttia mutta Hilma-koira alkoi sitten hiipimään seuraksi kun tekee pihatöitä autopihan puolella enkä sitä mielelläni siihen halua kun autoja ajaa koko ajan ohi. Eli haalitusta puutavarasta portti ja maalit niskaan ja voila, se on nyt sellanen.

Pihakatoksen maalaus

Pihakatos/-varasto sai maalin pintaan samalla kun muitakin rakennelmia on maalailtu loppukesästä. Vielä vaattii mustan maalin räystäslautoihin ja palan päätypelliä niin tämäkin olisi viimeistelty. Tämä on alunperin rakennettu 4 vuotta sitten mutta jäi viimeistelemättä ja nyt taitaa olla se aika käsillä että tehdään loppuun. Tähän tuli muistaakseni ostattua muutama kymmenen mertriä sahattua lautaa, muutan on ylijäämästä yms. tehty kattoa myöten.

Autopihan muuri

Sisko muuti äiteen vuokra-asuntoon tilapäisesti kun Oulusta perheen kanssa tänne siirtyvät. Ei sitten halunnut kukkapenkkiä takapihalla pitää kun siellä asusteli paljon muurahaisia joten se purettiin. Hain muurikivet sekä 5 marjapuskaa samasta pihasta. Kotimatkalla (12km) vasta keksin mihin muurikivet käytän ja taisin jopa samana päivänä niitä asetella paikalleen. Eli löysivät paikkansa tuija-aidan juuresta erottamassa ne autopihasta.

Saunan katto

Siitä päivästä lähtien kun on ensimmäiset löylyt tässä talossa otettu, niin on ollut mielessä kiukaan vaihto kun ei lämpöä riitä. Asia kuitenkin jäi koska sen kanssa pärjäsi. Nyt en sitten enää jaksanut katsoa kattoa joka oli tehty vähän miten sattuu, jatkosaumat missä sattuu vaikke tarvisi olla jatkosaumoja yhtään, valotkin hieman väärissä paikoissa toisiinsa nähden, oven alla liian pieni rako (2,5cm). Päätin sit tehdä nopsan rempan kun suunnitelin etukäteen että parissa päivässä saunomisvalmis ja niinhän se oli. Pari listaa meni sit myöhemmälle mutta nekin jo paikallaan.

Lämmön vähyys ei johtunut kiukaasta vaan siitä ettei alumiinipaperi ollut tiivis vaan vuoti pesuhuoneen puolelle koko lasiseinän matkalta. Lisäksi seinän ja katon kohdissa oli myös ongelmia ollut tiivistyksessä. Saumat tiivistetty, ylälasi poistettu ja ovea nostettu noi 17cm joten nyt on 20cm rako oven alla. Näiden muutosten jälkeen pesuhuoneeseen ei lämpö karkaa vaan pysyy saunassa ja tämän huomaa. Kirjoitan tästä tarkemman projektikuvauksen jossain kohdin.

Autopihan murske

8 vuotta pitänyt tilata murske autopihan puolelle ja levittää se siihen kun edellisen omistajan jäljiltä siinä oli jotain järkyttävää 25-50mm mursketta. Kysäsin sitten yhtenä syyskuisena perjantaina ruokatunnilla paikalliselta KallioBetonilta, että mitä maksaa nupillinen 0-16mm mursketta pihaan toimitettuna. Oli sen verran halpa että päätin sen ottaa ja itse yrittäjä sanoi tuovansa saman tien mutta kerroin että kaikki romut vielä tiellä, sanoi sit voivansa tuoda lauantaina aamupäivästä. Tämähän sopi mulle hyvin niin kerkesin poistaa kamat edestä perjantaina illasta. Mursketta tuli tosiaan nupillinen ja tässä kohdin tarkoittaa 20,2 tonnia, hyvää kuntoilua kun levitän apuna vain lapio ja korttikärry, ja toki tasoitukseen rautaharava. Tätä mursketta on nyt sitten tosiaan levitelty kolmatta päivää muiden hommien ohella, että vielä on kesken mutta helvetin paljon paremmalta näyttää piha.