Talvi alkaa olemaan lopuillaan, ainakin Länsi-Suomessa Seinäjoen seudulla. Parhaimmat ajoajat lumen kanssa meni kelkkaa korjatessa, kaikki ne kolme viikkoa ennen kuin alkoi lämmin-kylmä-lämmin vaihtelut ja kelit oli sitten mitä oli. Kelkasta meni nimittäin mäntä ja toinenkin paloiksi sitä käynnistäessä. Ei millään ensin käyntiiin, puristuksia oli kohtalaisesti, noin hieman reilu 7 baria. Lopulta starttipilotin avulla kelkka käyntiin pienen sivuäänen kanssa, pienen hetken päästä kuului vaimea humahdus ja moottori sammui. Käynnistäessä iski vain pakoputkeen, ei syttynyt enää sylinterissä.

Tämän jälkeen puristuksien mittaus ja ongelma oli selvillä, sylinterissä reikä tai männästä renkaat hukassa. VESsi eli pakoaukon säädin irti ja aukosta kurkkaamaan jos jotain näkyisi, ja sieltähän näytti puuttuvan männänrenkaat. Kone auki ja tutkimaan enemmän. Mielenkiintoinen homma, kun ensimmäistä kertaa lähtee tälläistä tekemään.

 

Kun konetta oli purettu tarpeeksi ja sylinterit saatu pois niin selvisi ettei ongelma ollut kadonneet männänrenkaat vaan VESsin eli pakoaukonsäätimen giljotiini. Männänrenkaat olivat nimittäin jumiutuneet mäntään kiiinni ja männässä on selvästi giljotiin jäljet kuten kuvasta huomaa. Koneen käydessä joko giljotiini on jäänyt jumiin, josta ei tosin ollut mitään viitteitä muutakuin männän kyljessä tai sitten giljotiini on päässyt hakkaamaan liian pitkälle eli sylinterissä oleva giljotiinin rajoitin on kulunut. Kelkalla on kuitenkin ajettu noin 13 000 kilometriä niin sylinterikin saattaa olla jostain päin hieman kulunut.

 

Kone piti nostaa kokonaan pois, koska oli pieni epäilys että saattaa joitakin paloja alakerrassa. Koneen ollessa irti on se helpompi huuhdella puhtaaksi ja tutkia asiaa paremmin. Pienen tutkinnan jälkeen kävi ilmi, että tarve on seuraaville osille.

  • Uudet männät, neulalaakerit ja männänrenkaat
  • Yläpään tiivistesarja
  • VESsien giljotiinit

Osat tuli tilattua työpaikan kautta suoraan Duell:lta. ProX mäntäsarja sekä Winderosan yläpään tiivistesarja. Mäntäsarjan mukana tuli männänrenkaat, neulalaakerit ja lukkosokat.

Samalla kun koneen nosti pois niin oli hyvä mahdollisuus putsata turpeet koneen alta, sitä kun oli sinne jonkin verran kertynyt.

 

Osia odotellessa oli hyvä tehdä jotain VESsien giljotiineille. Tutkinnan jälkeen näytti että molemmat menee hiukan liian syvälle sylinterissä. Toisessa (kärsineen männän) sylinterissä meni hieman syvemmälle vaikka kokeilin giljotiinit ristiin eli se oli kuluneempi. Giljotiinit maksaa kiitettävän paljon eikä niitä meinaa ihan joka paikasta löytyä joten päädyin työstämään niitä hiukan. Vanha kunnon Dremel hoiti homman oikeanlaisten kärkien kanssa. Molemmista giljotiineistä työstettiin noin 3 mm pois ja pinnat kiillotettiin hiontakärjellä

 

Varaosat tulivat muutamassa päivässä. Töissä piti jo hieman ihmetellä minkälaista varaosaa siellä oikein tuli. Jotkut voivat ihmetellä miksi en ottanut esim. Wisecon takomäntiä. Tähänkin on sinänsä yksinkertainen syy: Takomäntää täytyy käyttää pidempään lämpöiseksi ja varoa kylmänä rääkkäämistä. Toisaalta myös takomännät ovat tuplasti kalliimmaat joten näitä voi sitten vaihdella hieman useammin jos on tarvetta.

 

Loppuun ei ollut kuin osien asentaminen paikalleen. Ensimmäistä kertaa kun tälläistä tekee niin pitää miettiä asioita hieman enemmän ettei tarvitse kahta kertaa tehdä. Hyvin tuo loppujen lopuksi sitten meni kun vain sai homman aloitettua. Nyt on kelkassa puristukset noin 8,5 baria ja eron huomaa selvästi vanhaan reilun 7 barin puristuksiin.

 

Purkua ja kasausta varten tuli kelkka nostettua vanhojen kodinhoitohuoneen kaapinrunkojen päälle. Mukavempi työskennellä kun ei tarvi koko aikaa olla täysin kyyryssä. Kelkkanosturi tai motopöytä olisi kyllä todella kätevä näissä tilanteissa, mutta ne pystyy toki näinkin korvaamaan kun käyttää hieman keksiliäisyyttä ja vanhoja kamoja.