Juhannus 2018 oli vähäluminen kuten useimpina vuosina aiemminkin. Vettä tuli aattona ja Juhannuspäivänä mutta se ei estänyt pyhien viettoa mökillä.

Kyllä se aurinkokin välillä paistoi, ihan ei kokoajan tullut vettä taivaalta. Tämä on yksi mahtavimpia paikkoja juoda aamukahvi jos ei ulos asti jaksa mennä. Aurinko paistaa aamupäivästä suoraan mökkiin sisälle ja vielä tuo järvimaisena takana.

 

Kovimpia sateita oltiin paossa mökillä sisällä ja pelailtiin Unoa ja väriteltiin värityskirjan kuvia. Samalla mietittiin minne suunnataan järvelle kalaan ja mietittiin mihin mitäkin uistinta on hyvä käyttää. 6 vuotias poikani on hyvin innostunut kalastamisesta ja tarkkaan kyseleen ja kuuntelee miten mikäkin uistin toimii ja mille kalalle se on tarkoitettu. Harmi vain kun mökin järvi on niin matala eikä siellä pääse kaikkia uistimia kokeilemaan. Kalatkin on rajattua oikeastaan vain haukeen, ahveneen ja särkeen. Mutta onneksi edes pääsee näin lähelle ja nopeasti mökille, matkaa on siis vain 45 minsaa.

 

Poikakin jo tietää että “heinäpellosta” ne hauet tällä järvellä saadaan ja sinnehän aina suunnataan. Taustalta jo näkyi lähestyvät sadepilvet jotka päälle lopulta tulivatkin ja pieni kaste saatiin.

 

Perämoottorikin taas toimii pienen vuosihuollon tai no, oikeastaan ei niinkään ihan pienen. Perämoottorin purin atomeiksi ja kasasin uudestaan. Siitä myöhemmin oma kirjoitus.

 

Tämä uistin, Rapalan Rattlin’ Minnow Spoon eri väreissä on oikeastaan ainut Jigien lisäksi joita järvellä tulee käytettyä. Järvi on sen verran rehevöitynyt ja matala ettei muilla uistimilla tee mitään. Nämä 3 kpl vain hajonneet viimeisen kahden viikon sisällä, sininen kesti oikein kokonaisen 2 viikonloppua, toiset on jo viime syksynä hankittuja.

 

Sapuska hoidettiin “punaniskagrillillä” eli tiilistä kasatulla grillillä ja puulla. Ai että minkä aromin tuo palava puu antaa ruualle, ei pärjää kaasu eikä edes hiili tällä kombolle. Muurinpohjalättyjen paistaminen on hieman haasteellista jotta saa muurikan lämpötilan pidettyä optimaalisena, mutta kyllä sekin hoitui (ainakin jollakin tavalla) ja saatiin lätyt valmiiksi ja syötäväksi.

 

Facebook
Facebook
Instagram
Twitter