Niinhän siinä sitten kävi, että 2014 rakennettu vaatehuone kärsi pienen kosteusvaurion yläpohjasta valuneen veden vuoksi. Keittiön viemärin tuuletusputki kulkee vaatehuoneen seinässä, kääntyy yläpohjassa vaatehuoneen yläpuolelle ja siitä sitten kääntyy ylös katon läpi. Tämä on edellisen omistajan toimesta paikattu / tehty / tai jotain, ja nyt on sitten aika tehnyt jotain koska putki alkanut vuotamaan.

Putki kiertää poistoilmakanavan päältä ja sen jälkeen laskee alaspäin ja vasta lopussa nousee ylöspäin kohti kattoa. Kosteus on kondensoitunut putken notkoon, eikä se ole päässyt valumaan mihinkään joten täyttynyt kokoajan enemmän ja enemmän. Sitten jossain vaiheessa limittäin laitettujen putkien liitos vuotanu ja nokottanut läpi.

 

Putket olivat vain liitetty toisiinsa ja putki jätetty notkolle mutkasta ylöspäin. Mutka oli vielä paineenalainen eli väännetty asentoon johon putki ei kuulunut jolloin tiivisteet eivät varmaankin toimineet kunnolla. Tähän kuvan mutkaan vesi kertyi ja on siitä sitten valuttanut alaspäin vaatehuoneeseen. Korjasin putken linjan kokoajan nousevaksi jolloin kondensoituva vesi valuu takaisin viemäriin eikä jää notkoon makaamaan. Putken kiinnitin kattojuoksuihin ja -tuoleihin reikänauhalla joten varmasti pysyy paikallaan (valitettavasti kuva jäi ottamatta). Lisäksi eristin putken kunnolla ja saumat teippasin.

 

Kun putken asento oli paikattu niin alkoi alapuolen purku. Ensin tavarat pois ja sitten hyllyrunkojen purku. Kuvasta näkee kun sanko on jo ottamassa vettä vastaan, sopivasti tuli poistoilmaventtiilin läheltä läpi kun kattopaneeli on tarpeeksi turvonnut ja pehmennyt (vuosien aikana). Mitään hajuhaittaa ei ollut ilmennyt eikä paneeleiden yläpuolen pinnassa ollut mitään täpliä joten on päässyt hyvin kuivumaan välillä.

 

Kun vaatehuone oli tyhjä, alkoi alakaton purku. Höyrynsulku, eristeet ja kaikki ruodelaudat sai lähteä. Mitään mikä oli vähänkään tummunut ei jäänyt tai mennyt takaisin korjauksen aikana.

 

Höyrynsulussa näkyi hyvin mistä kohtaa vesi on tullut ja mihin se on jäänyt makaamaan.Onni että ei ollut valunut seinän sisään kuin hieman poistoilmaventtiilin puolella. Sieltä piti hieman levyä poistaa ja villoja vaihdella.

 

Sähkökäyttöinen moottorisaha oli todella kätevä noiden ruodelautojen sahaamisessa. Huomioi hullunkiilto remppaajan silmissä, mitähän mietti tuolla hetkellä? Vaatehuone kuitenkin tuli kuntoon ja vaurioit korjattua kuin myös vaurion aiheuttaja joka on se tärkein homma.

 

Kun seinät oli maalattu,katto paneloitu ja vaatehuone listoitettu niin alkoi vaatehuoneen kalusteiden kasaus ja vaatteiden tuonti takaisin paikalleen. Vaatehuoneen kalusteet on itse suunniteltu ja hankittu Ikean Algot -järjestelmä. Tämän suunnittelin maksimaalisen tilankäytön kannalta; ylös syvempää hyllyä, housutanko, vaatetanko ja vetokoreja. Muistaakseni kaikkineen hinta oli silloin jotain 500 euron paikkeilla (voin muistaa väärinkin).