Perheen ollessa 6 henkinen, 2 aikuista ja 4 lasta ei kysymykseen tule normaali 5-paikkainen auto enää mitenkään, jopa 3 lapsen kanssa tämä alkaa olemaan ongelma, kun kaikilla täytyisi olla vielä turvaistuin käytössä.

Tämän vuoksi oli hankittava ainakin yksi isompi auto, että päästää kaikki yhdellä autolla liikkumaan, kun nykyinen BMW:ni ei tarvittavaa määrää paikkoja tarjoa. Tämä oli tarkoitus myydä ja hommata avopuolisolle jokin toinen kulkine, mutta tykästyi tehoon ja automaattiin (ja talvella tykästyy nelivetoon) niin paljon ettei tätä sitten myydäkään.

 

Joulun aikaan 2018 tutun automyyjän kautta sain sitten yhden edullisen vaihtoehdon jossa oli pientä vikaa kytkimessä tai vaihdelaatikossa. Auto oli sen verran halpa, että uskalsin ottaa riskin ostossa. Tämä kysyinen auto oli Renault Grand Espace vuosimallia 2006. Paikkoja autossa oli 7, 2+3+2 järjestelyllä. Oli myös vetokoukku jota tarvitsen suhteellisen usein.

 

Hölmistynyt tila-auton ostaja. Ostinko oikeasti Renaultin, Ranskalaisen auton?

 

Ostohetkellä ollut pieni vika oli Rellun manuaalivaihteistossa. Auton jäähtyessä tarpeeksi tai kylmänä lähtiessä ei saanut 1. ja 2. vaihdetta saatika peruusvaihdetta päälle. Tutkin asiaa ja viittasi kytkimeen. Kytkin oli uusittu alle 10tkm aiemmin joten vika ei varmaankaan ollut siinä. Työpaikalta saa onneksi hieman alennusta varaosista ja pystyy vähän kokeilemaan kaikkia korjauksia ja kokeilin sitten vaihtaa ensimmäisenä vaihteiston öljyt joista ei ollut apua.

Tämän jälkeen oli pakko vaan etsiä lisää infoa, koska auto ei antanut mitään vikakoodia jonka avulla olisi selvinnyt mitään lisää. Lueskelin netistä enemmän ja enemmän, ja lopulta löysin foorumilta pätkän jonka avulla osasin paikantaa vian, teksti meni jotenkin näin:

Jos vaihdekeppi liikkuu normaalisti kaikki vaihteet läpi kun auto on sammuksissa niin kytkimen ilmaus on pielessä, nesteen seassa on ilmaa. Kokeile ensin vaihteet sammuksissa ja sitten auto käyntiin ja uusi testi.

Tämän perusteella testasin vaihdekepin liikkeen auton ollessa sammuksissa ja sehän toimi normaalisti! Eli kytkimen ilmaus ja sen jälkeen kaikki toimikin normaalisti, vika korjattu ja auto toimi loistavasti, ei tarvinnut enää runnoa vaihteita silmään. Video on ennen kytkimen ilmausta.

 

Rellussa penkit oli pikakiinnikkeillä ja niitä pystyi kätevästi muokkaamaan. Poistettiin toisesta rivistä keskipenkki niin siitä pääsi kätevästi sit kolmannelle riville. Tavaratilaa autossa oli suhteellisen vähän joten esimerkiksi helmikuussa 2019 tehdylle Rukan lomalle mukaan piti ottaa peräkärry tavaroita varten (pulkkia, suksia, lumilautaa yms.). Tämän vuoksi auto meni myyntiin ja koitin hakea isompaa autoa, katse suuntasi VW Transportteriin, Ford Transitiin ja MB Vitoon.

 

Renault meni sitten kaupan ja huhtikuun 2019 paikkeilla löysin yhden mielenkiintoisen yksilön jota lähdin oikeastaan ostamaan. Tässä oli myös vikaa automaattivaihteistossa, mutta päätin ottaa tämänkin kohdalla riskin. Auto oli VW Transporter vuosimallia 2005 ja Tamlanssin valmistamalla Pegabus-sisustalla. Tämä yksilö oli rekisteröity matkailuautoksi ja siksi lisätty keittotaso ja sänkytarvikkeet (retkipatja ja levyt joista sänky saatiin kasattua).

Autolla oli ajettu jotain miljoonan kilometrin päälle, veikkaus 1,2-1,3 miljoonaa. Moottori oli toinen tai kolmas, tarkkaa tietoa ei tästäkään ollut, 900tkm kohdalla oli kuulemma viimeksi vaihdettu. Vaihdelaatikko oli vaihdettu jo kertaalleen. Sisusta on pysynyt ihmeen hyvässä kunnossa, eikä suurempia repeämiä ynnä muuta ollut edes noilla kilometreillä, korikin pelleiltään suhteellisen siisti. Vikana oli hieman kolahtava vaihto 2-3 vaihteen välillä, lueskelin viasta ja vika viittasi vaihteiston venttiilikoneistoon jonka uusimien itse kustantaisi jotain 600-1000 euron välille. Eli tällä ajattelin, että mentäisiin jonkin aikaa kun vain vaihtaa venttiilikoneiston jossain kohdin.

 

Auto oli ollut alunperin taksina Kuopion seudulla ja poistelin sitten viimeisiäkin taksiajan sähköjä yms. että sai hieman siistimmän kabiinista. Oli kaikienmaailman eri antenneille virtapiuhaa, taksikyltille ja kaikelle muulle. Monta kymmentä metriä lähti ylimääräistä sähköjohtoa pois.

 

Muutaman kuukauden ajelin päivittäin tällä töihin (10km suunta) ilman mitään ongelmia, mökillä käytiin (40km suunta) eikä mitään ongelmaa. Sitten kesällä alkoi ongelmat samoihin aikoihin kun BMW hajosi lomareissulla (kampiakselin hihnapyörä petti Tallinnassa mutta saatiin auto vielä laivaan, kirjoitetaan tästä jossain kohtaa). Ongelmat alkoivat, kun kuumana lauantaipäivänä oltiin häissä koko porukalla lasten kanssa ja piti ajella sinne sun tänne. Paluumatkalla illalla alkoi vaihdelaatikko luistamaan eikä vaihtanut kolmosta kunnolla päälle eikä saanut sitten nelosta tai suurempaa enää millään. 5km ennen kotia meni ”nilkutusmoodi päälle” eli 3. vaihde lukolla päälle ja sillä nilkuttaa kotia. Auto ei kiihtynyt hyvin ja kone huusi kiitettävän kovaa maantiellä, mutta päästiin kotia.

Aloin sitten vikaa tutkimaan nopeasti, koska 3 päivän päästä piti lähteä lasten kanssa koko porukalla lomareissulle Etelä-Suomeen. Mitään selkoa ei viasta saanut nopeasti joten oli pakko alkaa etsimään väliaikaista autoa. Ja tarve oli oikeastaan kahdelle, koska BMW oli hajonnut myös. Toisen auton sain onneksi äidiltäni lainaan, mutta se oli 5-paikkainen joten se isompi piti vielä etsiä eli Nettiauto.com ja Tori.fi laulamaan. Kovin montaa vaihtoehtoa ei löytynyt läheltä, mutta kuitenkin tarpeeksi monta josta sitten löytyi yksi oikein sopiva kandidaatti. Kävin kyseisen auton ostamassa sillä tiedolla että oli katsastettu, renkaat oli kunnossa, auto oli halpa sekä siihen mahtui 6 henkeä, millään muulla ei tässä kohtaa ollu merkitystä. Tämä auto oli sitten Peugeot 307 SW vuosimallia 2006, 1.6 litrainen pikkubensa (tuskaisia kilometrejä täydellä autolla).

 

Tällä kipolla sit käytiin tekemässä lomareissu lasten kanssa Helsingin Korkeasaaressa, Tervakosken Puuhamaassa. Auto pelitti hyvin, sinne mahtui kaikki sisälle sekä tavarat (kunhan ei mitään ylimääräistä ottanut mukaan).

Lomailun jälkeen pitikin sitten taas alkaa tutkimaan enemmän Transportteria ja sen vaihdelaatikkoa. Käytin töissä (Käyttöauto, Seinäjoki) huollossa ja mekaanikon mukaan tutkimusten mukaan 3. vaihteen kytkinpakka luistaa ja siitä johtuu ongelmat. Eli periaatteessa uusi vaihdelaatikko oli tarpeen. Koitin vielä kuitenkin itse vaihtaa öljyt jos vaikka olisi niistä kiinni, mutta rahan tuhlausta tuntui sekin olevan. Kuvassa venttiilikoneista jonka toivoin olevan viallinen, mutta ei.

 

Ajelin Transporterilla kuitenkin vielä työmatkat, kesti hyvin aina sen 10km ilman ongelmia. Tosiasia oli kuitenkin se että joku auto oli hommattava. BMW:n sain korjattua ja se jää taloon kuten alussa mainitsin, Peugeot saa siis lähteä, ei tuolla pohjoiseen tai minnekään muualle mennä isolla porukalla, varsinkaan kun koukkukin puuttuu (asennus maksaisi melkein puolet auton arvosta). Piti sitte alkaa selaimaan taas vaihtoehtoja ja antaa automyyjäkaverille toimeksianto.

Aikaa kului, en nyt muista kauan, mutta jonkin aikaa tuli Nettiauto.comia päivittäin selailtua siinä toivossa että löytyisi sopiva auto. Hintahaarukka oli 6 000 – 10 000 euroa. Eniten kiinnosti VW Transporterit tai niiden alustalla olevat Caravellet ja muut bussit. Kaikilla oli ajettu 600tkm ja yli.

Sitten pamahti talon listoille VW Caravelle vuosimallia 2006. Autolla oli ajettu 236tkm, joka on suhteellisen vähän ikään nähden. Auton historiaa selvittäessä kävi ilmi että oli ollut diplomaattiautona ensimmäiset 4 vuotta, sen jälkeen yksityishenkillä siihen asti että oli talon listoille tullut vaihdossa. Eli hyvä historia autossa. Oli muutenkin huolettua ja vaihettua osia. Tämä oli vain yli budjetin, mutta sekin hieman sitten jousti. Peugeot meni vaihdossa, kerkesi olla ajossa meillä kuukauden ja sain siitä sen mitä itse maksoin.

 

Caravelle on rekisteröity 9 henkilölle, mutta jossain kohtaa joku on oikean etupenkin vaihtanut paripenkistä yksittäiseen, joten tällä hetkellä autossa on 8 paikkaa. Takatilan istuimet on tarpeeksi leveitä, että lastenistuimet mahtuvat vierekkäin ja turvavöiden lukkoihin ylettää hyvin.

Autossa oli myös 2 ilmastointia, edessä sekä takana oma. Takailmastoinnin putkissa on tyyppivika jonka vuoksi ne kuluvat puhki, mutta nämäkin oli tästä yksilöstä korjattu ja vahvistettu korjauksen yhteydessä. Lisäksi autossa oli kaukosäätöinen webasto (polttoainekäyttöinen lisälämmitin) ja se vetokoukku. Tavaratilasta ei ole kuvaa, mutta syvyyttä on ainakin se metri joten tilaa on tavaroille. Tällä mennään sitten toivottavasti useampi vuosi.

Vanha vaihdelaatikkovikainen Transporterikin meni kaupan, reilu tuhannen euroa tuli siitä takkiin, tosin talvirenkaat jäi vielä itselle (ehkä niilläkin jotain arvoa on). Eli nyt on pihassa enää kaksi autoa, BMW 530 xD farmari nelikko sekä Volkswagen Caravelle 9-hengen bussi (ja kohta tulee pihaa koristamaan myyntiin Saab 9000 Turbo).